1 Macc 12

Jonatanin uudistetusta liitosta Roomalaisten ja Spartalaisten kanssa, ja hänen vankiudestansa. 1Mutta koska Jonatan näki hänellänsä tilan olevan, valitsi hän muutamia, jotka hän Roomiin lähetti uudistamaan ja vahvistamaan liittoa jälleen Roomalaisten kanssa. 2Hän kirjoitti myös Spartan, asuvaisten tykö ja muihin maan paikkoihin. 3Kuin lähetetyt miehet tulivat Roomiin, menivät he kaupungin hallituksen eteen, ja sanoivat: Jonatan, ylimmäinen pappi, ja Juudan kansa ovat meitä tänne lähettäneet, uudistamaan jälleen sitä liittoa, joka meidän välillämme muinen tehtiin. 4Ja Roomalaiset antoivat heille tiekirjan, että heidän piti saaman rauhassa kotiansa palata. 5Ja Jonatan kirjoitti Spartan asuvaisten tykö näin: 6Jonatan, ylimmäinen pappi, kansan vanhimmat ja muut papit, ja Juudan kansa, toivottavat veljillensä, jotka Spartassa ovat, terveyttä! 7Ennen muutamia ajastaikoja kirjoitti teidän kuninkaanne Areus meidän ylimmäisen papin Onian tykö, että te olette meidän veljemme, niinkuin se kirja sen todeksi osoittaa. 8Ja Onia otti teidän lähetetyt miehet kunniallisesti vastaan, ja otti teidän ystävyytenne ja liittonne vastaan, niinkuin kirjassa oli kirjoitettu. 9Ja vaikka emme tällä erällä muukalaisten apua tarvitse, sillä me turvaamme meidän Jumalamme sanaan, jota me joka päivä luemme; 10Niin kuitenkin me lähetämme teille sanan, että te uudistaisitte ja vahvistaisitte veljellisen ja ystävällisen liiton meidän välillemme, ettemme sitä unhottaisi; sillä sitte on suuri aika kuin te meidän tykömme lähetitte. 11Se te myös tietäkäät, että me aina juhlapäivinä ja muina päivinä, kuin uhrataan, rukouksissamme ja uhreissamme teitä ajattelemme, niinkuin myös veljiä tuleekin ajatella. 12Ja teidän kunnianne ja terveytenne on meidän ilomme. 13Mutta sillä välillä on meillä suuri vaiva ollut, ja suuri sota kuningasten kanssa tässä ympäristöllä; 14Mutta emme ole tahtoneet teitä, ja muita meidän ystäviämme ja liittoveljiämme vaivata niissä sodissa. 15Sillä meillä on apu ollut taivaasta, ja Jumala on meitä varjellut ja maahan lyönyt meidän vihollisemme. 16Mutta että me nyt lähetämme nämät meidän asianajajat, Numeniuksen, Antiokuksen pojan ja Antipatrin Jasonin pojan, Roomalaisten tykö, uudistamaan ystävyyttä ja liittoa heidän kanssansa; 17Niin me olemme myös siinä heille käskyn antaneet, että heidän pitäis myös tuleman teidän tykönne, ja tervehtimän teitä meidän puolestamme, ja antaman teille tämän lähetyskirjan, uudistettaa meidän veljellistä liittoamme; 18Ja rukoilemme tähän vastausta. 19Mutta tämä on kopio siitä lähetyskirjasta, jonka Areus, Spartan kuningas, muinen meidän tykömme lähetti: 20Areus, Spartan kuningas, toivottaa Onialle, ylimmäiselle papille, terveyttä! 21Me löydämme vanhoista kirjoista, että Spartan asuvaiset ja Juudalaiset ovat keskenänsä olleet veljekset, (sillä molemmat kansat ovat Abrahamista tulleet). 22Että me nyt sen tiedämme, rukoilemme me teitä, että te kirjoittaisitte meidän tykömme, kuinka teidän käy. 23Ja jos teille niin kelpaa, niin pitää meidän karjamme, hyvyytemme ja tavaramme ja mitä meillä on, oleman niinkuin se olis teidän omanne; ja mitä teillä on, pitää oleman niinkuin se meidän omamme olis. Tämän me olemme käskeneet teille tiettäväksi tehdä. 24Sitten kuuli Jonatan, että Demetriuksen sodanpäämiehet jälleen tulivat paljon suuremmalla voimalla kuin ennen, ja tahtoivat tulla häntä vastaan. 25Sentähden meni hän ulos Jerusalemista heitä vastaan Hematin maalle; sillä ei hän tahtonut odottaa niinkauvan että he olisivat kerinneet hänen maakuntaansa. 26Kuin hän vakoojat lähetti vihollisten leiriin, tulivat ne jälleen ja sanoivat, että viholliset olivat aikoneet sinä yönä karata heidän päällensä. 27Sen tähden antoi Jonatan käskyn sotaväelle ehtoona, että heidän piti valvoman, ja kaiken sen yön oleman haarniskoissa ja valmistettuna; ja asetti väkeä ympäri leiriä vartiaksi. 28Mutta koska viholliset näkivät, että Jonatan oli hänensä valmistanut sotimaan, tuli heille pelko, niin että he nousivat ja menivät matkaansa; ja ettei kenkään sitä olisi ymmärtänyt, antoivat he valkian tehdä usiaan paikkaan leiriinsä. 29Sentähden Jonatan ei luullut heidän menevän pois huomeniseen asti; sillä hän näki tulen olevan usiassa paikassa heidän leirissänsä. 30Mutta huomeneltain ajoi hän heitä takaa, vaan ei hän käsittänyt heitä; sillä he ennättivät päästä ylitse Eleuterin virran. 31Silloin palasi Jonatan Arabialaisten tykö, jotka kutsutaan Zabilaisiksi, löi heidät ja otti heidän saaliinsa. 32Niin hän myös palasi sieltä, ja meni Damaskuun, ja hävitti maakunnat kaikissa paikoissa sen ympäriltä. 33Mutta Simon meni Askaloniin ja muihin vahvoihin kaupunkeihin, jotka läsnä olivat. Sitte käänsi hän itsensä Joppeen; 34Sillä hän ymmärsi, että ne tahtoivat itsensä antaa Demetriuksen päämiesten haltuun. Sentähden tuli hän ennakolta ja omisti Jopen kaupungin, ja asetti sotaväkeä siihen varjelemaan kaupunkia. 35Senjälkeen tuli Jonatan kotia jälleen, ja piti neuvoa kansan vanhimpain kanssa, että muutamia kaupungeita Juudeassa piti vahvistettaman, 36Ja Jerusalemin muurit korotettaman, ja yksi korkia muuri linnan ja kaupungin välillä rakettaman, että kaupunki linnasta olis tullut eroitetuksi, niin ettei ne, jotka linnassa asuivat, olisi saaneet tulla niiden päälle, jotka kaupungeissa asuivat, ja ettei kenkään olisi saanut heidän tykönsä viedä, eikä heille mitään myydä. 37Kuin väki tuli yhteen, niin he rupesivat rakentamaan; ja että se muuri, joka oli idän puolella ojan ylitse, oli maahan langennut, rakensivat he sen kappaleen ylös jälleen, joka kutsutaan Kaphnata. 38Ja Simon rakensi sen linnan, joka kutsutaan Adida Sephelas, ja teki sen vahvaksi, ja varusti sen vahvalla portilla. 39Niin aikoi Tryphon Asian valtakuntaa ottaa allensa, ja panna kruunun päähänsä ja tappaa kuninkaan, nuoren Antiokuksen. 40Mutta että hän pelkäsi, että Jonatanin piti sen estämän ja häntä vastaan nouseman, etsi hän myös tilaa, kuinka hän olis saanut ottaa Jonatanin kiinni ja surmata. 41Sentähden meni hän Betsaan; sinne tuli myös Jonatan neljälläkymmennellä tuhannella hyvin varustetulla miehellä. 42Mutta kuin Tryphon näki, että Jonatanilla niin suuri väki oli, pelkäsi hän ja ei tohtinut julkisesti olla häntä vastaan; 43Mutta otti hänen vastaan kunnialla, ja käski myös ystävänsä hänen kunniassa pitää, ja antoi hänelle lahjoja, ja käski sotaväkensä niin Jonatanille kuuliaiset olla kuin itse hänellensä. 44Ja sanoi Jonatanille: miksi sinä teet kansalle niin suurta vaivaa, koska ei meidän välillämme ole yhtään sotaa? 45Anna heidän palata kotiansa, ja ota sinulles vähä väkeä, jotka sinun tykönäs ovat, ja käy minun kanssani Ptolomaidiin. Sen kaupungin minä tahdon antaa sinulle, ja ne muut vahvat kaupungit, ja tahdon sinun haltuus antaa kaiken sotaväen ja päämiehet. Sillä minun pitää menemän takaperin jälleen, ja ainoasti sen syyn tähden minä olen tänne tullut; sentähden kuitenkin seuraa minua. 46Jonatan uskoi häneen, ja antoi väkensä mennä pois tyköänsä Juudeaan kotiansa; 47Ja piti kolmetuhatta vaivoin tykönänsä, joista hän kaksituhatta lähetti Galileaan, mutta se yksi tuhat ainoasti seurasi häntä. 48Kuin Jonatan tuli Ptolomaidin kaupunkiin, antoi Tryphon sulkea portit, ja Jonatanin ottaa kiinni ja hänen väkensä tappaa. 49Ja lähetti sekä jalkamiehiä että ratsasmiehiä Galileaan, leviälle kedolle, hukuttamaan Jonatanin toista sotajoukkoa. 50Mutta koska he ymmärsivät, että Jonatan oli vangiksi otettu väkinensä, neuvoivat he toinen toistansa valmistamaan itsensä sotaan ja menemään rohkiasti vihollista vastaan. 51Mutta kuin viholliset näkivät itsensä siinä olevan hengen vaarassa, ja että nämät tahtoivat heitänsä varjella, kääntyivät he takaperin ja menivät matkaansa. 52Niin se väki myös meni kotiansa jälleen rauhassa, ja itkivät Jonatania ja muita, jotka hänen seurassansa tapetut olivat, ja kaikki Israelissa olivat surulliset Jonatanin tähden. 53Ja kaikki pakanat ympäristöltä rupesivat karkaamaan heidän päällensä ja vaivaamaan kansaa, ja sanoivat: Ei heillä ole yhtään päämiestä eikä holhojaa enää: käykäämme nyt heitä vastaan, ja hävittäkäämme heitä, ja pyyhkikäämme pois heidän nimensä maan päältä.